Huono sisäilma aiheuttaa yhteiskunnalle miljardien menot

Huono sisäilma vaivaa edelleenkin lukuisia kouluja, koteja ja työpaikkoja. Varsinkin lämpimän kesän aikana sisäilman epäpuhtaus on aiheuttanut satojen miljoonien eurojen työtehon menetykset, arvellaan Sisäilmayhdistyksessä. Huono sisäilma voi pahimmillaan johtaa työkyvyttömyyteen.

Turussa tänään alkaneen valtakunnallisen Sisäilma 2002- kampanjan tarkoituksena on ennen kaikkea tiedon lisääminen. Hyvästä sisäilmasta huolehtiminen on kiinteistön omistajan asia, mutta asukkaiden ja osakkaiden pitää tarkkailla mahdollisia ongelmia ja heillä on niistä ilmoitusvelvollisuus.

Altistuminen sisäilman kemikaaleille uhkasi Susanna Laivosen mieluisaa ammattia muutama vuosi sitten. Kampaamon ilma oli täynnä hiuslakkaa ja värihöyryjä. Ratkaisuksi jäi vain perusteellinen sisäilmaremontti.
Koneet vaihtavat nyt kampaamon ilman kolmesti tunnissa, alipaineistetun värikammion ilma raikastuu peräti 15 kertaa tunnissa. Lakat ja muut höyryt imeytyvät kohdeimureihin.

Kampaamo lienee sisäilman kannalta ääripään työpaikkoja, mutta ongelmia on myös lukuisissa muissa työpaikoissa sekä kouluissa ja kodeissa. Huonon ilman tunnistimeksi riittää yksinkertaisesti nenä.

- Jos ilma tuntuu tunkkaiselta tai haisee peräti maakellarilta niin silloin on syytä epäillä ongelmaa. Tietysti vakavampi merkki on, kun rakennuksessa oleville ihmisille alkaa tulla oireita, jotka ovat flunssan tyyppisiä. Epäily on aiheellista myös silloin, jos oireet helpottavat, kun on rakennuksesta pois, sanoo Sisäsilmayhdistyksen toiminnanjohtaja Jorma Säteri.

Säteri toeaa, että huonossa sisäilmassa kyse on usein enemmän asenteista ja tiedonpuutteesta kuin rahasta.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 10.09.2002)

Lue myös:

    Uusimmat