Huono ajokeli haittasi liikennettä Uudellamaalla

Päivän liikenneonnettomuuksissa on kuollut yksi ihminen Virolahdella. Muutoin kolareista selvittiin lähinnä peltivahingoin.

Huono ajokeli on haitannut Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan tieliikennettä. Liikenne pääkaupunkiseudulla sujui aamulla poliisin mukaan kuitenkin kohtuullisen hyvin, mutta maakunnissa liukastelivat etenkin rekat.

Helsingissä, Vantaalla sekä Itä-Uudellamaalla tapahtui alkuiltaan mennessä 60 liikenneonnettomuutta, kun Espoossa ja Länsi-Uudellamaalla onnettomuuksia oli 13.

Päivän liikenneonnettomuudet vaativat myös kuolonuhrin, kun yksi ihminen menehtyi rekkojen törmäyksessä 7-tiellä Virolahdella. Kaakkois-Suomen hätäkeskuksen mukaan kolarissa oli osallisena kolme rekkaa. Yksi ajoneuvoista lähti heittelehtimään liukkaalla tiellä ja törmäsi kahteen muuhun, jotka olivat pysähtyneinä. Rekkojen välissä ollut kuoli törmäyksessä.

Viranomaisten tietoon ei päivän aikana tullut muita vakavia onnettomuuksia, vaan kolareista selvittiin lähinnä peltivahingoin.

Nurmijärvellä tapahtui aamuliikenteessä kahdeksan maissa kahden henkilöauton kolari. Autoissa oli kaikkiaan kuusi ihmistä, joista Vantaan poliisin mukaan vain yksi loukkaantui lievästi.

Hämeenlinnan väylä jouduttiin aamupäivällä ajoittain sulkemaan Nurmijärvellä Karhukorven kohdalla kokonaan, kun aamulla suistunutta rekkaa nostettiin tien ohesta. Samaan aikaan rekan kanssa suistui tieltä henkilöauto. Onnettomuus ja sen raivaus haittasivat tieliikennettä iltapäivään asti Hyvinkään suuntaan.

Myös Nummi-Pusulan Sammatissa liikennettä haittasi rekan nosto. Espoon Laaksolahdessa puolestaan käynnissä oleva kuorma-auto liukui ilman kuljettajaa omakotitalon aidan läpi.

Aikaisemmin aamulla kuorma-auto ajautui Vantaan Länsimäessä rivitalon seinään siirtäen sen paikaltaan. Huoneiston irtaimisto vaurioitui, mutta asunnossa ollut nainen säilyi vammoitta.

Kaksi rekkaa, suomalainen koulutusajossa ollut ja venäläinen rekka, ajoivat risteyskolarin Riihimäellä puoli yhdentoista aikaan. Kuljettajat saivat vain lieviä vammoja, mutta onnettomuus haittasi liikennettä vilkasliikenteisellä 54-tiellä vielä iltapäivällä.

Tiehallinto varoitti autoilijoita jo aamuyöllä erittäin huonosta ajokelistä sekä Uudellamaalla että Itä-Uudellamaalla. Liikennettä haittasi lumi- ja räntäsade sekä jäätävä tihku.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat