Mainos

Huomenta Suomen Eva Kela: Urani alkoi Jesse Kamrasin kanssa

Eva Kela on innoissaan päästessään monen vuoden jälkeen tekemään jälleen yhteistyötä Jesse Kamrasin kanssa.

Juontaja ja toimittaja Eva Kela on yksi tammikuun lopussa uudistuvan MTV3:n Huomenta Suomen uusista kasvoista. Kela ja hänen työparinsa Jessa Kamras luotsaavat ohjelman uusia Makuja & Elämää -osuuksia.

Juontopari on Kelalle erityisen mieluinen.

– Olen aloittanut koko tv-urani Jesse kanssa. Juonsimme 1990-luvun lopussa FST:n Gogo-nuortenohjelmaa ja teimme tiiviisti yhteistyötä. On mahtavaa tietää, että pääsee jälleen työskentelemään huipputyypin kanssa, hän iloitsee.

Aamuohjelman tekeminen ei ole Kelalle uutta, sillä hän on viimeksi juontanut Yle Femin Min Morgon -aamua.

Miltä suomenkieliselle puolelle hyppääminen tuntuu?

– Kaikki uusi jännittää aina, mutta hyvällä tavalla. Toki se mietityttää, että suomenruotsalaisena suomen kieleni on välillä vähän kankeaa, eivätkä lauseeni aina ole täysin kielellisesti korrekteja. Toisaalta se on myös osa minua ja persoonaani, Kela miettii.

Hänelle Huomenta Suomi edustaa aamuohjelmaa, jossa hommat hoidetaan ammattimaisesti, rentoa ja ihmisläheistä otetta unohtamatta.

– Huomenta Suomesta minulle tulee mieleen ammattimaisuus ja uskottavuus. Pätevä ryhmä, joka tekee työt asiallisesti, mutta samalla rennosti, aamuun sopivalla tavalla. Jesse tietenkin on oma henkilökohtainen suosikkini, Kela naurahtaa.

Eva Kela nähdään ensi keväällä myös MTV3:n Kadonneen jäljillä -ohjelman neljännen kauden juontajana.

– Saimme kuvaukset minun osaltani juuri päätökseen, joten nyt voin keskittyä täysillä tähän uuteen projektiin, Kela iloitsee.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.