Huomenna pyryttää – jopa 10–20 senttiä lunta pohjoiseen

Pohjois-Suomeen on luvassa huomenna kinoksittain lunta. Huomenaamulla alkava lumisade kestää noin vuorokauden ja sen aikana lunta voi tulla pohjoisessa yleisesti 10-20 senttiä.

- Pohjoisessa voi tulla heikosti lunta jo ensi yönä, mutta sateet voimistuvat aamulla. Ajokeli muuttuu huonoksi aamusta alkaen. Kaikista sakein pyry osuu huomisiltaan. Keskiviikkoaamuna sää poutaantuu pohjoisessa lännestä alkaen, MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela kertoo.

Sateet kulkevat lännestä alkaen maan yli huomisillan ja keskiviikon vastaisen yön aikana, jolloin maan keskiosassa voi tulla muutama sentti lunta. Sateet ehtivät kuitenkin kuivahtaa ennen kuin saavuttavat Etelä-Suomen.

- Etelässä ei sada juurikaan. Länsirannikolla sateet ovat vetisempiä, Jokela kertoo.

Katso oman alueesi sääennuste tästä:


 

Lue myös:

    Uusimmat