Huomenna kenties vuoden kovin myrsky

Norjanmerellä on kehittynyt hyvin voimakas myrsky, joka saapuu Suomeen yöllä.

Myrskyn keskus kulkee maan pohjoisosan yli, mutta pahimmat tuulet osuvat myrskykeskuksen eteläpuolelle.

– Erityisesti Pohjanlahdella Vaasasta Ouluun ulottuvalla alueella on pahin myrskytuuli, joka voi yltyä 25 metriin sekunnissa ja puuskissa jopa 30 metriin sekunnissa, toteaa MTV:n meteorologi Aleksi Jokela.      

–Pohjoiseen myrsky tuo lähinnä lumipyryn.

Norjassa tuulten on ennustettu yltävän paikoin 33 metriin sekunnissa ja puuskissa jopa 40-50 metriin sekunnissa. Tämä vastaa jo hirmumyrskyn lukemia.

Voimakkaita myrskypuuskia myös maa-alueilla

Suomessa myrsky kulkee yön ja aamun aikana maan yli itään. Myös maa-alueilla esiintyy voimakkaita myrskypuuskia, joissa tuulen nopeus on kovimmillaan jopa 25 metriä.

Maa-alueen voimakkaimmat myrskypuuskat ovat Pohjanmaan rannikolta maan keski- ja itäosaan ulottuvalla alueella. 

– Tulee tuhoja ja todennäköisesti aika paljon laajalla alueella, Jokela arvioi.

Tuuli voi repiä helposti kattopeltejä, kaataa puita ja aiheuttaa sähkökatkoja. Sula maa edesauttaa puiden kaatumista, jonka vuoksi tuhoja syntyy helpommin.

–  Voi olla, että tästä tulee tähän mennessä vuoden kovin myrsky Suomessa.

Etelässäkin tuuli on hyvin voimakasta ja puuskissa voi yltyä jopa 20 metriin sekunnissa.


Lue myös:

    Uusimmat