Bottas onnistui harvinaisessa tempussa ensimmäistä kertaa urallaan

Mercedeksen Valtteri Bottas liittyi viikonloppuna kovaan F1-kerhoon.

Bottas kaasutteli Abu Dhabissa paalupaikan, kilpailun voiton ja kisan nopeimman kierroksen – niin kutsutun hattutempun.

Bottaksen paaluaika oli 1.36,231. Kisassa hän kiersi radan nopeimmin ympäri 52. kierroksellaan aikaan 1.40,650.

Hattutemppu oli kolmannen F1-voittonsa napanneen nastolalaisen uran ensimmäinen.

Vuoden 2009 jälkeen ainoana uutena nimenä hattutemppulistalle oli Bottasta ennen liittynyt Nico Rosberg.

Rosbergin ensimmäinen hattutemppu napsahti Meksikon GP:ssä vuonna 2015. Hän ylsi urallaan kaikkiaan kolmeen hattutemppuun – kaikki Mercedeksen ohjaimissa.

Schumacher kärjessä

Bottaksesta tuli viikonloppuna vasta historian 45:s hattutempussa onnistunut F1-kuski.

Suomalaisista hattutemppuihin olivat yltäneet Bottasta ennen Mika Häkkinen (viidesti) ja Kimi Räikkönen (kahdesti). Rosbergilla on toki myös Suomen kansalaisuus, mutta hän kilpaili formula ykkösissä Saksan lipun alla.

Eniten hattutemppuja formula ykkösissä on saavuttanut Michael Schumacher (22). Lewis Hamilton on listalla kakkosena 14 hattutempullaan.

Lue myös:

    Uusimmat