Huoltoasemien määrä kasvussa

Myös huoltoasemien yhteydessä toimivien elintarvikemyymälöiden määrä on lisääntynyt.

Huoltoasemien määrä kasvoi Suomessa viime vuonna noin viidelläkymmenellä. Erityyppisiä huoltoasemia oli vuoden lopussa kaikkiaan 1942, ilmenee Öljy- ja kaasualan keskusliiton julkaisemista tiedoista.

Kaikista huoltoasemista viime vuonna 1105:ssä oli henkilökuntaa ja miehittämättömiä automaattiasemia oli 837. Automaattiasemien määrä lisääntyi edellisvuodesta 75:llä.

Bensiinikaupasta huoltoasemien osuus oli viime vuonna vajaat 60 prosenttia, kun se viisi vuotta sitten oli lähes 70 prosenttia. Automaattiasemien osuus bensiinin myynnistä on vastaavasti kasvanut. Viime vuonna automaattiasemien osuus bensiinikaupasta kasvoi kolmella prosenttiyksiköllä ja oli runsaat 40 prosenttia.

Bensiinistä myytiin viime vuonna noin puolet itsepalveluna ja puolet automaateista. Vain kaksi prosenttia myytiin palveluperiaatteella. Huoltoasemien yhteydessä toimivien elintarvikemyymälöiden määrä on viime vuosina ollut kasvussa.

Viime vuoden lopussa huoltoasemien yhteydessä oli 324 elintarvikemyymälää, reilut 50 enemmän kuin vuotta aiemmin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat