Huoltoalus telakoitui Mir-asemaan

Keskiviikkona matkaan lähetetty huoltoalus telakoitui varhain tänään Mir-avaruusasemaan. Progress M1-2 -aluksen telakoitumisen kerrottiin onnistuneen täydellisesti. Miehittämätöntä alusta ohjattiin maasta käsin.

Mir-avaruusasema avaruudessa

Mirillä oleilevat kosmonautit Sergei Zaljotin ja Aleksander Kaleri varmistivat telakoitumisen jälkeen, että huoltoalus oli kiinnittynyt kunnolla paikoilleen ja astuivat sisään alukseen. Huoltoalus oli lastattu yli kahdella tonnilla tarvikkeita. Lastiin kuului muun muassa polttoainetta, jota tarvitaan 120-tonnisen aseman kiertoradan nostamiseen. Lisäksi mukana oli ruokaa, vettä, happea ja muita varusteita.

Zaljotin ja Kaleri ovat olleet Mirillä jo lähes kolme viikkoa. Heidän on tarkoitus viipyä avaruusasemalla 45 päivää tutkien, kuinka 14-vuotiaan Mirin käyttöikää voitaisiin vielä pidentää. Kosmonauttien oleskeluaikaa asemalla saatetaan kuitenkin jatkaa elokuulle, jos vain jatkoajan rahoitus saadaan järjestymään.
(STT-Reuters-Itar-Tass)

Lue myös:

    Uusimmat