Mainos

Huoltoaluksen telakointia Miriin siirrettiin

Venäläisen huoltoaluksen uudelleentelakointia Mir-avaruusasemaan siirrettiin tänään tietokonevian vuoksi. Lennonjohtokeskus ilmoitti, että Progress-huoltoaluksen telakointia yritetään uudelleen vuorokauden kuluttua.

-Progressin tietokone ei toiminut kolmeen tuntiin ennen suunniteltua telakointia, kertoi Viktor Blagov, joka on Venäjän avaruuslentojen johtokeskuksen apulaislennonjohtaja. Koroljovin lennonjohtokeskus sijaitsee lähellä Moskovaa.

Seitsemän metriä pitkä ja yli seitsemän tonnia painava Progress-alus toi heinäkuun alussa Mir-asemalle happea, ruokaa, vettä ja laitteita 7. heinäkuuta. Se kytkettiin irti Mir-asemasta 6. elokuuta Sojuz-avaruusaluksen telakoinnin helpottamiseksi. Sojuz toi asemalle kaksi kosmonauttia, Anatoli Solovjovin ja Pavel Vinogradovin.

Asiantuntijoiden mukaan Progressin telakointi uudelleen asemaan parantaa aseman tasapainottamista. Mirin miehistö aikoo lisäksi käyttää Progressin polttoainevaraston ennen kuin alus lokakuussa taas kytketään irti. Tuolloin sen annetaan pudota Tyyneenmereen.

Telakointiyritys toiseen Progress-huoltoalukseen johti kesäkuussa Mir-aseman historian pahimpaan haaveriin. Huoltoalus, joka oli käsiohjauksessa, törmäsi silloin asemaan Spektr-moduliin aiheuttaen pahoja vahinkoja. Sunnuntainen telakointiyritys aiottiin kuitenkin tehdä automaattiohjauksella. Asemalla on venäläiskosmonauttien lisäksi tällä haavaa englantilais-amerikkalainen avaruuslentäjä Michael Foale.
(STT-Reuter-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.