Mainos

Huolimattomat veneilijät työllistivät pelastajia

Merivartioston pelastajilla on ollut kiireinen viikonloppu. Muun muassa veneiden tulipalot ovat työllistäneet Merivartiostoa.

Merivartiostoilla on ollut kiireinen viikonloppu merihätään joutuneiden veneilijöiden auttamisessa. Pelastajia hämmästyttää monen veneilijän leväperäisyys ja merimiestaitojen puute.

Esimerkiksi Suur-Pellingin pohjoispuolella avomerellä syttyi varhain tänä aamuna 11-metrinen kalastajamallinen avovene palamaan, kun sen tyhjentyneeseen säiliöön kaadettiin kanisterista uutta bensaa tupakka suussa. Vene tuhoutui, mutta kukaan ei loukkaantunut.

Meripelastajien tulentorjunta-apua tarvittiin samana päivänä kello 14.40:n aikaan Hangon läntisellä selällä. Siellä noin kuuden kilometrin päässä Hangosta syttyi kahdeksanmetrinen moottorivene palamaan isolla roihulla. Lasikuituveneessä oli merivartioston mukaan säiliössä 700 litraa bensaa. Veneessä olleet kaksi henkilöä siirrettiin turvaan, mutta räjähdysvaaran vuoksi palavaa venettä ei yritetty pelastaa, vaan sen annettiin palaa loppuun asti.

Tammisaaren edustalla hurjasteli 20-vuotias mies aamulla kello 7.20 kymmenmetrisellä lasikuitumoottoriveneellä niin, että vene ajoi 20 solmun nopeudella ensin yhden luodon ylitse ja pysähtyi sitten toiseen. Mies siirtyi uimalla lähettyvillä olleeseen kolmanteen luotoon, josta hänet lopulta isojen etsintöjen jälkeen pelastettiin. Mies oli rytäkän alkuvaiheissa soittanut apua kännykällä, jonka teletunnistetiedot auttoivat jonkin verran sijainnin määrittelyssä.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.