Huolestuttava ilmiö tullut Suomeen – ongelma vielä pieni

Poliisi on havainnut uuden rikosilmiön rantautuneen Helsinkiin ja samalla Suomeen.

Helsingissä on havaittu ensimmäiset katujengit, jotka täyttävät yleiseurooppalaiset kriteerit katujengille. Näitä ovat muun muassa hierarkinen organisaatio, yhteinen tunnus ja se, että rikoksia tehdään jengin nimissä. Ilmiöstä kertoi ensimmäisenä Yle.

Komisario Jari Taponen Helsingin poliisilaitokselta kertoo, että ilmiö on vielä hyvin pieni Suomessa. Helsingissä katujengejä on muutama, ja jengien jäsenmäärät vaihtelevat viidestä hieman yli kymmeneen.

Huolestuttavaa on se, että jengien jäsenet koostuvat syrjäytyneistä tai suuressa syrjäytymisvaarassa olevista nuorista. Jengeihin kuuluu Taposen mukaan toisen polven maahanmuuttajia sekä niin kutsuttuja kantasuomalaisia.

Kantasuomalaisten taustalla on usein niin sanottu rikkinäinen koti. Toisen polven maahanmuuttajilla ongelmana on, että kodissa pidetään kiinni alkuperämaan kulttuurista eikä nuori saa otetta suomalaisesta kulttuurista koulussa. Yhteistä heille on se, että jengistä haetaan turvaa.

Helsinki edelleen turvallinen

Jengiläisten tehtailemat rikokset ovat Taposen mukaan pitkälti omaisuusrikoksia ja pahoinpitelyitä. Rikoksen kohteet ovat usein toisia nuoria, joilta on viety esimerkiksi rahaa.

Yhden jengin toimintaan poliisi pääsi kiinni vuodenvaihteen jälkeen. Sen jälkeen poliisi on yhdessä sosiaaliviranomaisten kanssa yrittänyt saada alaikäisiä pois jengipiireistä. Joitakin nuoria on esimerkiksi otettu huostaan toiseen kaupunkiin.

Taponen muistuttaa, että Helsinki on turvallinen kaupunki. Hänen mukaansa kaupungin asukkaat pitävät pääkaupunkia turvallisempana paikkana kuin muutama vuosi sitten.

Lue myös:

    Uusimmat