Hunajasato on tänä vuonna hyvä – heinäkuun lämpö pelasti

Lämmin heinäkuu pelasti tämän vuoden hunajasadon. Alkukesän kylmät säät huolestuttivat tarhaajia, mutta lämmenneet kelit saivat mehiläiset ahkeroimaan.  

Mehiläishoitajain liitto arvioi, että hunajasatoa saadaan hieman alle kaksi miljoonaa kiloa. Keskivertosato on 1,8 miljoonaa kiloa.  

Liiton mukaan erot hunajasadossa voivat kuitenkin olla suuria maakunnittain ja jopa saman kunnan alueella. Paikoitellen kuivuus heikensi esimerkiksi vadelmaa, joka on mehiläisten yleinen mesikasvi.  

Mehiläistarhauksen vakavin ongelma ovat tällä erää karhut. Mesikämmenet ovat tuhonneet tarhoilla tänä vuonna 229 mehiläispesää.  

Lue myös:

    Uusimmat