Mainos

Human Rights Watch: Vankeja pahoinpidelty Afganistanissa

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch vaatii Yhdysvaltoja julkistamaan Afganistanissa tehdyt selvitykset vankien pahoinpitelyistä. Syytöksen on esittänyt afganistanilainen poliisi.

Amerikkalaiset sotilaat ja tiedustelupalvelun henkilökunta ovat pahoinpidelleet vankeja Afganistanissa järjestelmällisesti, sanoo ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch (HRW).

HRW vaatii lausunnossaan Yhdysvaltojen viranomaisia julkistamaan heti Afganistanissa tehtyjen selvitysten tutkimustulokset. Yhdysvaltain suurlähetystö Kabulissa ilmoitti eilen, että vankina olleen afganistanilaisen poliisin esittämiä pahoinpitelysyytöksiä tutkitaan parhaillaan.

Syytöksen pahoinpitelystä on esittänyt afganistanilainen poliisi, joka kertoi olleensa amerikkalaisten vankina Gardezin ja Bagramin sotilastukikohdissa Afganistanissa vuonna 2003. Poliisi sanoo, että hänet riisuttiin alastomaksi ja potkittiin vankeusaikana sekä valokuvattiin ja hänestä tehtiin "seksuaalista pilkkaa".

- Afganistanilaiset ovat kertoneet meille jo yli vuoden ajan pahoinpitelystä heidän ollessaan amerikkalaisten huostassa, totesi HRW:n tutkija John Sifton tänään.

Siftonin mukaan HRW on toistuvasti kiinnittänyt amerikkalaisten viranomaisten huomion syytöksiin. HRW:n mukaan Yhdysvallat ei ole vieläkään esittänyt mitään kunnollista selvitystä kolmen amerikkalaisten hallussa olleen vangin kuolemasta Afganistanissa 2002 ja 2003. Myös Amnesty International on arvostellut Yhdysvaltoja siitä, että näiden vankien kuolemasta ei ole annettu vieläkään selvitystä.

(STT-DPA-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.