Humalainen mies pukeutui Linnanmäen Rolle-pelleksi – vartijat nappasivat huvipuistosta

Linnanmäen huvipuistoon tunkeutunut mies lähti seikkailemaan puistoon löytämässään Rolle-pellen asussa. Vartijat poistivat miehen puistosta nopeasti.

Kaksi humalaista meistä oli kiivennyt puiston aidan yli aikaisin aamulla ennen puiston aukeamista. Käynnissä olevan siivouksen vuoksi pukukopin ovi oli jäänyt auki, mistä kaksikko löysi Linnanmäen Rolle-maskotin asun. Toinen miehistä puki asun päälleen ennen, kun kaksikko jatkoi matkaansa.

Tunkeutuminen huomattiin heti, mutta vartijoilla meni muutama minuutti ennen kun he pääsivät pysäyttämään miehet.

Linnanmäen toimitusjohtaja Pia Adlivankin epäilee kyseessä olleen nuorten miesten päähänpisto.

– Helpostihan tuon aidan yli kiipeää, mutta ympärivuorokautisen valvonnan vuoksi tunkeutuja huomataan heti. Meillä on vartijat jatkuvasti alueella juuri tällaisten tapausten varalta, hän kertoo.

Tunkeutumisia tapahtuu Linnanmäelle hyvin harvoin, ja tunkeutuminen on vuoden ensimmäinen.

Adlivankin kertoo puiston suhtautuvan tunkeutumiseen vakavasti.

– Lähtökohta on, että tällainen luvaton tunkeutuminen on rikos, hän kertoo.

Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Lue myös:

    Uusimmat