Humalainen makasi keskellä tietä - auto ajoi yli

Jouluaatonaattona, noin kello 17.30 Suonenjoella, Iisveden tiellä, joutui keski-ikäinen mieshenkilö pakettiauton yliajamaksi ja hän menehtyi välittömästi vammoihinsa, kertoo Kuopion poliisi.

Mieshenkilö ajoi henkilöautolla Iisveden tiellä, Kerkonkosken suunnasta Suonenjoelle päin. Yhtäkkiä kuljettaja oli huomannut tiellä, omalla ajokaistallaan, tumman mytyn ja sai sen väistettyä täpärästi. Kuljettaja pysähtyi ja palasi takaisin mytyn luokse arvellen sen olleen jonkinlainen eläin, koira mahdollisesti. Mytty paljastui kuitenkin ihmiseksi.

Pysähdyttyään mytyn viereen, tuli kuljettajan tulosuunnasta, Kerkonkoskelta päin toinen auto ja ennen kuin ensimmäinen kuljettaja ennätti tehdä mitään, ajoi pakettiauto tiellä maanneen ihmisen yli. Ensimmäisen auton ajovalot olivat häikäisseet pakettiauton kuljettajaa sen verran, ettei hän huomannut tiellämakaajaa, ennen kuin ajoi tämän yli.

Vuonna -41 syntynyt, tiellä maannut mieshenkilö menehtyi välittömästi.

Syytä tiellämakaamiseen ei ole vielä poliisin tiedossa, mutta sama mieshenkilö oli aikaisemmin päivällä varsin vahvassa humalatilassa tehnyt samanlaisia tiellämakaamisia, mutta silloin ei ollut ennättänyt syntyä minkäänlaisia vaaratilanteita.

Vuonna -54 syntynyt pakettiauton kuljettaja ei ollut alkoholin vaikutuksen alainen, tiellä maanneen mieshenkilön mahdollinen humalatila tutkitaan myöhemmin oikeustieteellisen ruumiinavauksen yhteydessä.

Tapahtumapaikka on Suonenjoelta noin 12 km Vesannon suuntaan.

Yöllä Joensuun poliisin tietoon tuli tapaus, jossa

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat