Hukkuneita kesäkuun loppuun mennessä yli 50

Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto arvioi hukkumislukujen synkkenevän heinäkuussa.

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton ennakkotietojen mukaan Suomessa on hukkunut tänä vuonna kesäkuun loppuun mennessä 52 ihmistä. Viime vuonna samaan aikaan hukkuneita oli yksi enemmän.

Vesiliikenteessä hukkui 13, mikä on kahdeksan ihmistä vähemmän kuin viime vuonna. Uidessa hukkui kuusi ihmistä, neljä vähemmän kuin viime vuonna.

Kesäkuussa hukkui peräti kahdeksan ihmistä vähemmän kuin viime vuonna eli yhteensä 13, näistä kuusi juhannuksena. Tänä vuonna hukkuneista 43 oli miehiä ja yhdeksän naisia. Viime vuonna kesäkuun loppuun mennessä oli hukkunut 40 miestä ja 13 naista.

Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto arvioi viime vuosien kokemusten perusteella, että hukkumisluvut synkkenevät edelleen heinäkuussa. Viime vuoden heinäkuussa hukkui 53 ihmistä ja kolme vuotta sitten 62 menetti henkensä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat