Hukkuneiden määrä viime vuotta pienempi

Vesillä on syyskuuhun mennessä hukkunut viime vuotta vähemmän ihmisiä. Hukkuneita oli kuitenkin toissavuotista enemmän, yhteensä 152.

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton keräämien ennakkotietojen mukaan Suomessa on hukkunut 152 ihmistä syyskuun loppuun mennessä. Tänä vuonna hukkuneita oli 53 vähemmän kuin viime vuonna, mutta 27 enemmän kuin vuonna 1996 vastaavaan aikaan. Vesiliikenteessä hukkuneiden määrä kasvoi viime vuodesta 15 henkilöllä, uidessa hukkuneiden vähentyi 49 henkilöllä.

Uimaopetus- ja hengenpelastusliitto muistuttaa, että syksyn kylmissä vesissä pelastusliiveistä ei juuri ole hyötyä. Liitto sanoo, että ainoa kunnon varuste hypotermiaa vastaan on pelastuspuku.

Lue myös:

    Uusimmat