Huipputuloisille esitetään veronalennusta

Hallituksen globalisaatiotyöryhmä hinaisi korkeinta marginaaliveroastetta neljä prosenttiyksikköä alaspäin. Näin kannustettaisiin huippuosaajien työntekoa.

Olli Rehn

Eniten ansaitseville suomalaisille esitetään tuntuvaa veronalennusta. Väliraporttinsa jättänyt hallituksen globalisaatiotyöryhmä ehdottaa, että korkein marginaaliveroaste laskettaisiin nykyisestä 54 prosentista 50 prosenttiin. Tarkoituksena on tehdä huippuosaajien työnteosta entistä kannustavampaa.

Esitys koskisi noin sataatuhatta huipputuloista suomalaista, eli heitä, jotka ansaitsevat yli 56 000 euroa vuodessa.

Pääministerin talouspoliittisen neuvonantajan Olli Rehnin vetämän ryhmän tehtävänä on miettiä, millä eväillä Suomen talous saataisiin nousu-uralle ja työpaikkoja syntyisi lisää. Kilpailukyvyn nosto vaatisi, että huippuosaajat pitäisivät Suomea houkuttelevana paikkana.

Rehn pitää tärkeänä sitä, että ihmiset panostaisivat koulutukseen ja inhimilliseen pääomaan. Taloudessa tehtyjen työtuntien määrää pitäisi hänen mukaansa myös pystyä lisäämään.

- Se on meillä iso haaste, kun väestö ikääntyy ja talouden pitää kuitenkin tuottaa se resurssi mistä hyvinvointivaltio rahoitetaan.

Koulutetuille ulkomaalaisille helpommin työlupia

Vasemmisto on perinteisesti vastustanut ylimpien rajaverojen laskua, sillä se johtaa tuloerojen kasvuun. SDP:n eduskuntaryhmän puheejohtaja Jouni Backman ehtikin jo tuoreeltaan torjua rajaveron alennusaikeet.

Rehnin ryhmä ehdottaa myös tuloverotuksen keventämistä myöhemmin kautta linjan kaikissa tuloluokissa.

Ryhmä haluaisi avata myös tuoreen ulkomaalaislain, jotta koulutetuttujen ulkomaalaisten työlupien saanti helpottuisi.

Loppuraporttinsa ryhmä jättää loppuvuodesta.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 22.06.2004)

Lue myös:

    Uusimmat