Huippuohjaaja Renny Harlin paljastaa villien vuosiensa hurjimmat vaiheet: "Lensimme ympäri Suomea ja katsottiin missä on parhaat bileet"

Renny Harlin esittelee SuomiAreenassa kiinalaisen tyttöystävänsä Kayn 5:39
Rakastunut Renny Harlin esitteli kiinalaisen tyttöystävänsä suomalaisille

Renny Harlin eli 1990-luvulla villiä Hollywoodin huippuohjaajan elämää. 

Elokuvaohjaaja Renny Harlin vieraili Suomessa heinäkuussa, jolloin mies tavattiin muun muassa Porin SuomiAreenassa. Viime vuosien ajan Kiinassa uutta uraa tehnyt Harlin kertoi uudesta elämästään Kiinasta sekä muisteli huippuvuosiaan yhtenä Hollywoodin kuumimpana ohjaajana. 

Harlin eli urallaan todellista kultakautta 1990-luvulla, jolloin vauhti kasvoi aika ajoin hurjaksi töiden lisäksi myös siviilissä. Ohjaaja muisteli SuomiAreenassa aikaa, jolloin juhliminen oli varsinkin melko ankaraa. 

– Tulin aina juhannukseksi Suomeen ja vuokrasin kaksi helikopteria. Kaikki kaverit laitettiin helikoptereihin, lensimme ympäri Suomea ja katsottiin missä on parhaat bileet.

Joskus Harlinin seurue kohtasi lentomatkallaan esimerkiksi erilaisia festareita, joista he valitsivat parhaimmat laskeutumispaikakseen ja siirtyivät niiden maaperälle juhlimaan. 

– Nämä olivat vähän tällaisia villejä ja hulluja aikoja. Oli aika lennokasta, Harlin myöntää. 

Lue myös:

    SuomiAreena-videot

    Uusimmat