Huippuluokan gospel-kuoro Suomessa

Harlem Gospel Singersin päätähti Esther Marrow on esiintynyt aikanaan yhdessä mm Duke Ellingtonin ja Ella Fitzgeraldin kanssa.

Suomessa vierailee parhaillaan yksi maailman arvostetuimpia gospel-kuoroja, Harlem Gospel Singers.

Kuoron johtaja Queen Esther Marrow on niin ikään gospelin ykkösnimiä. Hänen uransa alkoi 1960-luvulla, kun Duke Ellington otti hänet laulamaan kiertueelleen. Niin Marrown kuin monen gospel- ja soul-laulajan tausta on afro-amerikkalaisessa kirkossa.

- Olet osa kuoroa ja osa laulajien erikoisryhmää. Kaikki syntyy luontevasti. Löydät vain oman äänesi ja alat laulaa gospelmusiikkia, Marrow kuvailee päätymistään gospel-laulajaksi.

Yhtyeen perustajana Marrow haluaa gospelin säilyttävän perustansa, vaikka ottaakin uusia vaikutteita. Gospel ja soulklassikot vaihtelevat showssa, mutta myös hengellinen puoli on esillä.

Suomessa gospel eli hengellinen musiikki ei ole kerännyt isoa kuulijakuntaa, joskin virsilevyt ja rippikouluveisut ovat nousseet yllättäen listojen kärkisijoille. Yhdysvalloissa gospel elää vahvana.

- Uskon, että ihmiset etsivät jotain hengellistä, joka kohottaisi heidät kaiken sen yläpuolelle, mitä maailmassa nyt tapahtuu, Marrow kuvailee musiikkityylin suosiota.

Harlem Gospel Singersin meno lavalla on niin vauhdikasta ja iloista, että moni ei osaisi kuvitella sitä suomalaiseen kirkkoon, mutta Yhdysvalloissa se on osa perinnettä ja nykypäivää.

- Ihmiset voivat olla hyvin ahdistuneita ja käytyään sunnuntaina kirkossa heidän mielensä on keventynyt, koska he riemuitsevat ja henki täyttää heidät, Marrow toteaa.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 22.02.2006)

Lue myös:

    Uusimmat