Huippukokouksen pitopaikka vielä arvoitus

Suomessa järjestettävän EU:n ja Aasian maiden huippukokouksen pitopaikka on edelleen avoinna. Huippukokouksesta kamppailevat Tampere ja Helsinki.

Kysymys siitä, siirretäänkö Euroopan ja Aasian maiden Asem-huippukokous Tampereelta Helsinkiin on vielä auki. Hallituksen ministerivaliokunta ei ole päässyt yksimielisyyteen asiasta.

Kokouksesta tulee suurin Suomessa koskaan järjestetty huippukokous. Siihen osallistuvat EU-maiden ja komission sekä kolmentoista Aasian maan johtajat.

On käynyt ilmi, että Tampereella on liian vähän hotellihuoneita. Myös kokouskulut ovat nousseet arvioitua suuremmiksi.

Vika ei ole Tampereen kaupungissa vaan valtioneuvoston alkuperäisistä laskelmista. Tätä selittää osaltaan se, että osanottajamäärä on noussut suuremmaksi kuin alun perin arvioitiin. Jos Asem-kokous siirtyy Helsinkiin, on Tampereelle tarjolla lohdutuspalkintoina pienempiä kokouksia.

Ministerit vetkuttelun takana

Vetkuttelu päätöksestä johtuu Aamulehden mukaan ministerien erimielisyydestä. Pääministeri Matti Vanhanen kannattaisi Asem-kokouksen siirtoa Helsinkiin pyörtäen tammikuussa tehdyn päätöksen. Tampereen puolesta liputtaa ilmeisesti edelleen valtiovarainministeri Antti Kalliomäki.

Asem-kokouksen pitopaikka nuijittaneen selväksi ministerivaliokunnan ylimääräisessä kokouksessa ensi maanantaina. Asialla alkaa olla kiire, sillä suuri osa ministereistä lähtee kesäloman viettoon kyseisenä päivänä. Tällä hetkellä tilavarauksia on tehty sekä Tampereella että Helsingissä.

Asem-kokous järjestetään Suomessa ensi vuoden syyskuussa Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella.

(MTV3)

(Huomenta Suomen uutiset 30.06.2005)

Lue myös:

    Uusimmat