Huippujournalisti: Alalla jäädään yhä useammin kiinni hutiloinnista

Viime vuosina suuret mediatalot ovat irtisanoneet toimittajia urakalla. Esimerkiksi Helsingin Sanomat, STT-Lehtikuva, MTV ja monet maakuntalehdet ovat käyneet yt-neuvotteluita viime vuosien aikana useampaan otteeseen.

Journalistiliiton laskelmien mukaan mediasta on kadonnut viidessä vuodessa noin 1000 työpaikkaa. Kysyimme Suuri journalistipalkinto -kilpailun 15 ehdokkaalta miten toimitusten resurssien pieneneminen vaikuttaa toimittajien työhön?

Ehdokkaat kilpailevat Suuri journalistipalkinto -kilpailussa kolmessa eri kategoriassa; Vuoden juttu, Vuoden journalistinen teko ja Vuoden journalisti. Jokaisessa kategoriassa on kolme ehdokasta tai ehdokasryhmää.

Useampi ehdokkaista ottaa esille erityisesti median sisältöjen yksipuolistumisen resurssien ja tekijämäärän pienentyessä.

– Toimittajat suurissa mediataloissa joutuvat tekemään paljon toisteista työtä. Liki identtisiä juttuja julkaistaan eri välineissä, vaikka kopion arvo on journalismissa nolla. Sisällöt ovat samankaltaistuneet ja toimittajien mahdollisuudet syventyä juttuaiheisiin vähentyneet, kertoo Vuoden journalistinen teko -kategoriassa ehdolla oleva Long Playn Johanna Vehkoo.

– Kun peittoa jatketaan yläpäästä leikatulla palasella alapäässä, niin seuraukset kyllä näkyvät lukijalle. Tällä alalla jäädään yhä useammin kiinni kiireestä ja perehtymättömyydestä. Hyvä kirjoittaminen myös vähenee, ja se on suru. Sapluunaan kirjoittaminen yksipuolistaa, ja yhden konstin timmermannien määrä kasvaa, komppaa Vuoden juttu -kategoriassa ehdolla oleva Kauppalehden toimittaja Heikki Haapavaara.

Myös MTV Uutisten Timo Haapala, joka on ehdolla Vuoden juttu -kategoriassa, on samaa mieltä Vehkoon ja Haapavaaran kanssa.

– Kaikkein pahiten resurssien pienenemisen näkee sisällön samankaltaistumisena ja siinä, että yksi aihe pyörii päivästä toiseen. Nettipuolella jälki on hirvittävintä, kun uutistörky virheineen leviää nanosekunissa välineestä toiseen.

”Tiedon kaivaminen ei enää riitä”

Mediatalojen pienentyneet resurssit eivät Suuri journalistipalkinto -kilpailun ehdokkaiden mielestä olleet kokonaan huono juttu.

– Parhaassa tapauksessa resurssien pieneneminen pakottaa ajattelemaan entistä tarkemmin sitä, mikä on ihmisille todella tärkeää. Laatuun kannattaa keskittyä. Onnistuminen riippuu valinnoista ja hyvästä johtamisesta, Helsingin Sanomien toimittaja Saska Saarikoski kertoo. Hän on ehdolla Vuoden journalistiksi.

Useampi Suuren journalistipalkinnon 15 ehdokkaasta listaa kiireen lisääntyneen resurssien pienentyessä. Myös freelancer-puolella työskentelevät journalistit olettivat toimitusten kiireen kasvaneen.

– En ole ollut toimituksissa töissä hetkeen. Oletan, että kiire on kasvanut jonkin verran. Pääsääntöisesti se ei välttämättä tarkoita huonoa: vaikka toimittajilla olisi aiemmin ollut paljon aikaa, se ei ole tarkoittanut parempia juttuja, vaan löysempää työtahtia. Tästä harvemmin puhutaan, Vuoden journalistinen teko –kategoriassa ehdokkaana oleva Long Playn Riku Siivunen miettii.

– Se vaikuttaa siten, että toimittajilta edellytetään yhä monipuolisempia taitoja. Pelkkä tiedon kaivaminen ei enää riitä. Pitää osata tuottaa uusi tieto monille eri julkaisualustoille monissa eri muodoissa. Lyhyellä tähtäimellä yleisö ei välttämättä huomaa sitä, mutta pitkällä tähtäimellä volyymi ja aihekirjo väistämättä supistuvat. Myös kasvava kiire voi tuottaa hutilointia, Vuoden juttu -kategoriassa ehdokkaana oleva Helsingin Sanomien toimitussihteeri Katarina Baer pohtii.

Reportaasi on jo harvinaisuus

Monet ehdokkaista ottavat esille myös työn monipuolistumisen. Toimittajan työn lisäksi myös valokuvaajat ovat huomanneet muutoksen työssään. Monen työ on moninaistunut.

– He eivät enää ole valokuvaajia vaan sisällöntuottajia. Valokuva on vain yksi osa heidän työtään. Tämä ei välttämättä ole huono asia, mutta oman osaamisen ydin saattaa jäädä käyttämättä, kun tehdään vähän kaikkea. Tämä hieman pelottaa. Lukijalle tämä näkyy toisaalta sisällön monimuotoistumisena mutta myös syvällisen kuvajournalismin ja reportaasimuodon vähentymisenä. Todellinen harvinaisuus nykyisessä lehtimediassa on reportaasi, kritisoi 11-kollektiivin valokuvaaja Touko Hujanen, joka on ehdolla yhdessä Kaskas Median toimittajan Annina Huhtalan kanssa Vuoden journalistinen teko -kategoriassa.

Suuren journalistipalkinnon saajat valitaan gaalassa, joka nähdään suorana lähetyksenä MTV3-kanavalla keskiviikkona 26.3.2014 kello 20 alkaen.

Äänestä myös omaa suosikkiasi suurijournalistipalkinto.fi-sivustolla. Yleisön suosikki valitaan ja palkitaan gaalassa.


Lue myös:

    Uusimmat