Huippu-urheilun rahat tiukassa – joka neljäs yritys leikkaa sponsorointia

Huippu-urheilun rahat ovat jatkossa entistä tiukemmassa, sillä joka neljäs yritys aikoo vähentää sponsorointia.

Lisäksi niukoista sponsorirahoista kilpailee urheilun kanssa uusia kohteita, kuten esimerkiksi Itämeren suojelu.

Olympiakomitean pitkäaikainen tukija Sonera punnitsee lähiaikoina kriittisesti, jatkaako se edelleen kallista olympiayhteistyötä.

Olympiakomitean rahoista kolmasosa tulee yhteistyökumppaneilta. Pääsponsorit HK ja Sonera eivät ole vielä päättäneet, jatkavatko ne olympiaurheilun tukemista Lontoon kisojen jälkeen.

Kymmenen vuotta tukijana ollut Sonera punnitsee syksyllä kalliin olympiaprojektin hyödyt.

– Päätöksiä tehdään lähiaikoina, kriittisesti mietitään, missä me olemme mukana jatkossa, Soneran markkinointijohtaja Kimmo Kivisilta sanoo.

Lontoon kisoissakin yritysten oli vaikea saada näkyvyyttä, ja varsinkin olympialaisten välivuosina satojen tuhansien eurojen panostukselle tulee vähemmän katetta.

– Se on hyvin pitkälle myös yrityksestä kiinni, kun olemme tehneet yhteistyötä olympiakomitean kanssa 10 vuotta, olemme oppineet onnistumisista ja myös virheistä, Kivisilta lisää.

"Sponsorointia hyödynnettävä paremmin"

Urheilu vie edelleen reilusti yli puolet vajaan 200 miljoonan euron sponsorikakusta. Mutta viime vuosina erityisesti sosiaalisten kohteiden suosio on kasvanut, esimerkiksi Itämeren tai lasten suojelu. Perinteinen sponsorointi, yrityksen nimi pelipaitaan, on hiipunut.

– Kyllä monet yritykset pitävät muita markkinointiviestinnän keinoja tehokkaampina. Siksi olisi erittäin tärkeää pystyä hyödyntämään sponsorointia paremmin, Mainostajien liiton toimitusjohtaja Ritva Hanski-Pitkäkoski kertoo.

Mainosalan vetäjä kannustaa myös urheilijoita luovuuteen.

– Miettiä paremmin miten brändiä voisi hyödyntää. Esimerkiksi joku urheilija voisi opettaa yritykselle tennistä tai uimista, miettiä miten yritykset voisivat hyödyntää paremmin.

(MTV3)

Katso Jussi Kärjen juttu (Kymmenen uutiset 13.8.2012)

Lue myös:

    Uusimmat