Huikea suosio: Poliisi järjesti pidätetyille vaatekeräyksen – ”Tuli pari pakettiautokuormaa”

Sisä-Suomen poliisilaitoksen järjestämä vaatekeräys keskeytettiin vain päivän jälkeen – mutta iloisesta syystä. Ihmiset lahjoittivat vaatteitaan niin suurella innolla, ettei poliisi pystynyt ottamaan enempää vastaan.

Poliisin pidättämäksi päätyy toisinaan ihmisiä, joilla on päällä turhan vähän vaatteita. Joiltain pidätetyiltä voi puuttua esimerkiksi kengät tai päällysvaatteita eikä kaikkien kohdalla tiedetä, milloin lämpimään pääsee seuraavan kerran.

Poliisilla on tapana antaa vajavaisessa vaatetuksessa pidätetyille vaatteita viimeistään siinä vaiheessa, kun putkasta pääsee pois.

Sisä-Suomen poliisilaitos järjesti vaatekeräyksen tällaista tarkoitusta varten. Keräys alkoi eilen ja se jouduttiin keskeyttämään jo samana päivänä: vaatteita tuli niin paljon, että poliisin varastot täyttyivät eikä enempää voinut ottaa vastaan.

– Kyllä vaatteita tuli yli odotusten – kymmeniä säkkejä. Pari pakettiautokuormaa ainakin, kertoo Sisä-Suomen poliisilaitoksen komisario Erkki Alanen.

Lahjoitukset jatkossa Punaiselle Ristille

Alanen kertoo, että keräys oli todennäköisesti ainutkertainen tempaus.

Tavallisesti poliisi on saanut vaatteita Punaisen Ristin kautta ja saa todennäköisesti jatkossakin, mutta viime vuonna Suomeen saapui niin paljon turvapaikanhakijoita, että Punaisen Ristin vaatteille oli tavallista enemmän kysyntää. Poliisin varastot olivat päästä ehtymään.

– Siksi tällainen keräys oli. En usko, että tällaista järjestetään enää, sillä se sitoo resurssejamme sen verran.

– Jatkossa jos kaappien tyhjennyksen tarvetta on, niin kannattaa lahjoittaa vaatteet laajempaan jakoon Punaisen Ristin kautta.

Alanen kiittää kaikkia, jotka osallistuivat keräykseen.

– Kyllä ihmiset lähtivät hienosti liikkeelle ja kiitos siitä kaikille, jotka lahjoittivat. Kyllä näillä mennään pitkälle eteen päin.

Lue myös:

    Uusimmat