Huijausviestit ovat kuormittaneet verottajaa tänä vuonna

Yksi huijausviestien kuormittamaksi joutunut taho on ollut tänä vuonna Verohallinto.

Maaliskuussa sähköposteihin levisi veronpalautuksia luvannut huijausviesti, jossa ollutta linkkiä klikkaamalla pääsi sivulle, jolla kyseltiin asiakkaan luottokorttitietoja. Tällä viikolla kiersi uusi huijausviesti, joka liittyi niin ikään veronpalautuksiin.

Maaliskuinen viesti sai ihmisiä haksahtamaan, sillä se oli kirjoitettu hyvällä suomen kielellä. Myös linkistä auennut verkkopalvelu näytti melko aidolta.

– Maaliskuussa tuli hyvin runsaasti asiakasyhteydenottoja. Meidän puhelinpalvelu oli kuormittunut pitkän aikaa. Meille tuli tietoon useita asiakkaita, jotka olivat erehtyneet ilmoittamaan tietonsa, kertoo apulaisjohtaja Raimo Öystilä Verohallinnon veronkannon yksiköstä.

Nyt tapahtuneen huijauksen jäljiltä yhteydenottoja on tullut Verohallintoon vähemmän. Ihmiset ovat ymmärtäneet, että kyse on huijausviestistä.

Tiedottaminen on Öystilän mukaan huijausyrityksissä tärkeää.

– Mitä nopeammin näistä pystytään tiedottamaan asiakkaille, sen vähemmän mitään vahinkoja asiakkaalle kerkeää syntyä.

Öystilä muistuttaa, että Verohallinto ei asioi sähköpostitse asiakkaille ja verottajan sähköisissä palveluissa edellytetään tunnistautumista. Luottokorttitietoja ja tunnuksia ei ikinä kysytä.

Lue myös:

    Uusimmat