Huijarit pysäyttelevät autoja Itä-Uudellamaalla

Itä-Uudenmaan poliisille on tullut viime aikoina useita ilmoituksia autoja pysäyttelevistä huijareista, jotka kauppaavat aidoksi väitettyjä rihkamakoruja tai pyytävät rahaa polttoaineeseen.

- Näitä on tapahtunut erityisesti suurten väylien poistumisliittymissä, Lahdenväylällä Koivukylässä ja Korsossa, kertoo komisario Markku Koskimäki.

Huijareita on yleensä kaksi: toinen kauppaa koruja ja toinen istuu autossa valmiina pakenemaan paikalta.

- Huijareita on ollut vaikea napata, sillä he vaihtavat nopeasti paikkaa. He valitsevat yhdestä paikasta yhden uhrin ja lähtevät sitten eteenpäin, Koskimäki kertoo.

Huijarit myyvät rihkamakoruja 200;lla, jopa 300 sadalla eurolla. Kaupoissa ei kuitenkaan aina ole kyse rikoksesta.

- Se, että täyttyykö tässä rikoksen tunnusmerkistö, on asia erikseen. Jos rihkamaa myydään aitona kultana, sitten saattaa olla kyse petoksesta, mutta jos koruja myydään vain kauniina koruina, ei ole tapahtunut petosta, Koskimäki sanoo.

Koskimäen mukaan kaupankäyntitilanteet ovat olleet hyvin painostavia, ja tekijät valikoivat uhrinsa tarkkaan.

- Tyypillisesti uhrit ovat yksinäisiä naiskuljettajia, Koskimäki kertoo.

Autojen pysähtyminen liittymissä on aiheuttanut myös vaaratilanteita, vaikka kolareilta onkin vältytty.

Poliisi ohjeistaakin autoilijoilta, etteivät nämä pysähtyisi tiealueelle kauppoja tekemään. Eri asia on, jos joku viittoilee apua esimerkiksi onnettomuuden takia. Tällöin autoilijalla on velvollisuus pysähtyä ja auttaa.

Liikennettä häiritsevistä kaupustelijoista poliisi pyytää soittamaan hätänumeroon.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat