Huhut vankina pitämisestä vellovat – Mel B ja aviomies kiistävät

Entinen Spice Girls -tähti torppaa The Sun -lehden uutisen, jonka mukaan hän olisi joutunut aviomiehensä vangiksi omassa kodissaan.

Entinen Spice Girls -laulaja Mel B on saanut tosissaan todistella avioliittonsa puolesta julkisuudessa. Huhut avioliiton huonosta tilasta alkoivat velloa joulukuussa, kun Mel B kiidätettiin sairaalaan. Tähti pääsi pian tuomaroimaan X Factor -ohjelmaa televisioon, mutta fanit huolestuivat hänen mustelmaisesta ulkonäöstään.

Uusin käänne asiaan saatiin viikonloppuna, kun brittimediat uutisoivat Stephen Belafonten pitäneen vaimoaan vankina heidän yhteisessä Lontoon-kodissaan muutaman päivän ajan ennen dramaattista sairaalareissua.

The Sun -lehden mukaan Belafontea odottavat poliisikuulustelut aiheesta, mutta Mel B:n edustaja kiistää väitteet.

– Sekä Mel että Stephen kiistävät uutisen todenperäisyyden, eikä poliisi ole ollut yhteydessä Stepheniin, edustaja sanoi Daily Mailille.

The Sun kirjoitti saaneensa viranomaisvahvistuksen tulevista kuulusteluista ja asian tutkinnasta. Mel B otti aiheeseen kantaa myös sosiaalisessa mediassa.

– Älkää uskoko kaikkea mitä luette. Valheita, valheita, valheita, tähti toisteli Twitterissä.

Lue myös:

    Uusimmat