Huhumylly käynnissä: "Nokialta tulossa kovan luokan julkistus"

Nokian kerrotaan paljastavan tämän kuun lopussa ainakin yhden uuden kovan tason älypuhelimen. Forbes kertoo saaneensa tietoja, joiden mukaan laitejulkistus tapahtuu Barcelonassa järjestettävillä Mobile World Congress -mobiililaitemessuilla.

Nokian MWC-esiintymisen odotetaan valottavan yhtiön tämän vuoden laitestrategiaa.

Nokialta on markkinoilla tällä hetkellä Lumia 710 ja 800 -Windowspuhelimet. Yhdysvalloissa on tulossa myyntiin Lumia 900 -kännykkä teleoperaattori AT&T:n kautta.

Forbesin haastattelema lähde ei kertonut, onko tulevassa tuotejulkistuksessa kyse Windows Phone -puhelimesta. Lähteen mukaan kyseessä on kuitenkin puhelin, jossa on korkean tason kännyköistä löytyvä ohjelmisto.

Nokialta on odotettu Lumia 910-älypuhelinta, jonka uskotaan olevan Euroopan markkinoille suunnattu versio Lumia 900-mallista. Huhujen mukaan laitteessa saattaa olla 12 megapikselin kamera. Nokia on kuitenkin kieltänyt 910-mallin olemassaolon.

Nokialta on odotettu myös Windows 8 -tabletkonetta sekä Symbian-käyttöjärjestelmällä toimivia uusia kännyköitä.

Nokian lehdistökutsu ei anna paljonkaan vihjeitä julkistuksessa. Kutsussa todetaan pelkistetysti "Adventure in Barcelona" eli seikkailu Barcelonassa.

Lue myös:

    Uusimmat