Huhtiniemen luurangoilla ei yhteyttä sotakesän tapahtumiin

Joidenkin tutkijoiden mukaan Huhtiniemen joukkohaudoista löydetyt vainajat ovat saattaneet kuolla kulkutauteihin. Vainajien ei uskota liittyvän salaisen kenttäoikeuden väitettyihin teloituksiin vuonna 1944.

Tutkimukset näyttävät vahvistavan, etteivät Lappeenrannan Huhtiniemen joukkohaudoista löydetyt luurangot liity sodanaikaisiin teloituksiin. Helsingin yliopiston tutkijat ovat melko varmoja siitä, etteivät vainajat ole sotilaita, jotka huhujen mukaan ammuttiin salaisen kenttäoikeuden päätöksellä kesällä 1944.

Viimesyksyisiä kaivauksia johtanut arkeologian professori Mika Lavento Helsingin yliopistosta sanoo kuitenkin, että asiasta on vielä saatava lisätietoja. Myös eräissä tutkimustuloksissa on ongelmia. Vastavalmistuneista oikeuslääketieteellisistä tutkimuksista kerrotaan tarkemmin torstaina.

Lavento ei myöskään vielä vahvista, että vainajat olisivat 1800-luvulta. Tätä näkemystä puoltavat haudoista löydetyt riipukset ja luunapit. Kaikki haudatut olivat 20-40-vuotiaita miehiä.

Tutkijat kaivoivat joukkohaudoista esille 13 luurankoa. Niistä ei löydetty teloitukseen tai ulkoiseen väkivaltaan viittaavia merkkejä. Joidenkin tutkijoiden mukaan vainajat ovat saattaneet kuolla kulkutauteihin. 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa vitsauksina olivat esimerkiksi kolera ja espanjantauti.

Suomesta löytyi vielä vuonna 1908 parikymmentä koleratapausta. Espanjantauti oli ensimmäisen maailmansodan lopulla puhjennut ärhäkkä influenssiepidemia. Suomessa tautiin kuoli yli 20 000 ihmistä.

Kaivauksia Huhtiniemessä ja muualla Lappeenrannassa jatketaan tänä keväänä. Uusia kaivupaikkoja etsitään maaperän geofysikaalisten tutkimusten avulla. Niistä selviää, onko maaperää lähihistorian aikana muokattu. Lisätutkimuksiin on luvassa rahaa valtion lisämenoarviosta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat