Huhtikuun lämpöennätykset rikki Euroopassa

Tänään lämpötila kipusi yli hellerajan muun muassa Pariisissa. Ilmastotutkijat varoittelevat, että kesäksi voi olla luvassa tuhoisa helleaalto.

Huhtikuu on ollut monissa Euroopan maissa lämpimin vuosikymmeniin.

Esimerkiksi Britanniassa kuluvan kuun lämpötilat ovat olleet korkeimmat 350 vuoteen, eli koko aikana, jona lämpötiloista on pidetty kirjaa.

Samalla sademäärät ovat jääneet normaalia vähäisemmiksi. Monissa maissa kuivuus uhkaakin viljasatoa ja myös laajoja metsäpaloja on odotettavissa.

Ilmastotutkijoiden mukaan Eurooppaa saattaa koetella tänä kesänä vastaava lämpöaalto kuin neljä vuotta sitten. Tuolloin helle surmasi kaikkiaan 35 000 ihmistä Keski- ja Etelä-Euroopassa.

Tänään lämpötilat ovat kohonneet yli hellelukemien muun muassa Pariisissa, missä lämpötilat ovat keskimäärin 10 astetta korkeammat kuin tavallisesti tähän aikaan. Myös Italiassa on nautittu helteistä, ja rantakausikin on avattu useita viikkoja etuajassa.

(MTV3-Reuters-AFP-APTN)

Lue myös:

    Uusimmat