Huhtikuun ennuste: ”Alku ei näytä hyvältä”

Tuoreen huhtikuun ennusteen mukaan kuukauden alkupuoli olisi matalapaineiden aikaa.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF ennustaa huhtikuun alusta epävakaista. Nyt päällä oleva jättimatalapaine heikkenee hitaasti loppuviikolla niin, että sateet muuttuvat ajoittaisiksi.

– Ensi viikolla päälle saattaa kuitenkin tulla vielä uudelleen laaja matalapaine, joten huhtikuun alku ei näytä hyvältä. Kuun puolivälin jälkeen alkaa olla toivoa säätyypin muutoksesta aurinkoisempaan suuntaan ja pääsisimme eroon matalapaineista, tulkitsee MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta ECMWF:n ennustetta.

Pääsiäiseksi on tulossa vaihtelevaa säätä. Alkuviikon yhtenäiset sateet heikkenevät, mutta sadekuuroja tulee edelleen. Sateet voivat olla vettä, räntää ja lunta. Aurinko saattaa kuitenkin vilahtaa ajoittain. Yöpakkaset palaavat loppuviikolla.


Vaihteleva sää jatkuu myös ensi viikolla. Lämpötilat voivat olla etelässä aurinkoisina hetkinä ylimmillään 5-10 asteessa, pohjoisessa lähellä viittä astetta. Pakkasöille ei vielä näy loppua.

Pitkän aikavälin ennusteet ovat kokeiluasteella. Ne eivät ennusta yksittäisten päivien säätä, vaan kuvaavat poikkeamaa keskimääräisessä säässä.

Paikkakuntakohtaiset pääsiäisen ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Katso videolta ennuste huhtikuun säätyypistä.

Uusimmat