Huhtikuu melko turvallinen liikenteessä

Huhtikuu sujui liikenteessä huomattavasti viime vuotta turvallisemmin. Vuosi sitten turmissa kuoli kaksinkertainen määrä ihmisiä viime kuuhun verrattuna.

Tämän vuoden huhtikuu sujui liikenteessä sekä viimevuotista että keskimääräistä turvallisemmin. Liikenteessä kuoli huhtikuussa 18 ihmistä, kertovat Tilastokeskuksen ennakkotilastoista.

Tämän vuoden neljän ensimmäisen kuukauden henkensä on menettänyt liikenteessä Suomessa aikana kaikkiaan 109 ihmistä.

Huhtikuussa sattui liki 400 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta. Niissä loukkaantui 485 ihmistä. Alkuvuonna onnettomuuksia on sattunut kaikkiaan 1580. Onnettomuuksissa on loukkaantunut liki 2100 ihmistä.

Kuolonuhreja on tullut 11 vähemmän kuin viime vuonna samana aikana. Vielä maaliskuun loppuun mennessä tämä vuosi näytti viime vuotta synkemmältä, mutta huhtikuu sujui liikenteessä huomattavasti viime vuotta turvallisemmin. Vuoden 2004 huhtikuussa ihmisiä kuoli liikenneonnettomuuksissa kaksinkertainen määrä viime kuuhun verrattuna. Liikenteessä kuolleiden määrä jäi myös selvästi alle kolmen vuoden keskiarvon.

Alkuvuonna liikenteessä kuolleista 71 oli liikkeellä henkilöautolla. Näistä suurin osa, eli 48, menetti henkensä kohtaamisonnettomuudessa. Jalankulkijoita on neljän ensimmäisen kuukauden aikana kuollut 17 ja pyöräilijöitä 8.

Alle 35-vuotiaiden kohdalla alkuvuosi on sujunut liikenteessä muita ikäryhmiä huonommin. 25-34-vuotiaita kuoli 24, mikä on noin kaksinkertainen määrä kolmen vuoden keskiarvoon verrattuna. Samaan ikäryhmään kuuluville miehille sattuikin iän ja sukupuolen mukaan luokiteltuna eniten tieliikennekuolemia.

Kaikista alkuvuonna liikenteessä kuolleista miehiä oli 80 ja naisia 29.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat