Huhtamäki järjestelee tehtaitaan Aasiassa ja Australiassa

Pakkauskonserni Huhtamäki ulottaa saneerausohjelmansa Aasiaan ja Australiaan. Yhtiö sulkee alueella kaksi tehdasta, joissa on 130 työntekijää.

Australiassa Huhtamäki lopettaa tuotannon Perthin tehtaassa, ja siirtää sen tuotantolinjat Melbournen tehtaaseen. Myös Hongkongin kovia pakkauksia valmistava tehdas lopetetaan, mutta uusi tehdas avataan Etelä-Kiinassa.

Yhtiö hakee uudella tehtaalla asemia eteläisen Kiinan kasvavilta pakkausmarkkinoilta. Tehtaan rakentaminen aloitetaan ensi vuoden alussa, ja Hongkongin tehdas suljetaan vuonna 2007.

-Meillä on hyvä asema pohjoisen Kiinan markkinoilla, mutta tarvitsemme lisää kapasiteettia voidaksemme tarttua eteläisen Kiinan tarjoamiin kasvun mahdollisuuksiin, Huhtamäen varatoimitusjohtaja Tony Combe perustelee tiedotteessa.

Tehtaiden sulkemiskustannukset sisältyvät yhtiön aiempaan arvioon loppuvuoden 80 miljoonan euron kuluista. Huhtamäki aloitti viime vuoden lopulla uudelleenjärjestelyohjelman, jolla se tavoittelee 40 miljoonan euron vuotuisia säästöjä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat