HS: Vanhanen haluaa budjettilinjaukset ennen vaaleja

Pääministeri Vanhasen mukaan menonlisäyksiä tai veronkevennyksiä ei oteta hallitusohjelmaan kabinettien kautta.

Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen haluaa puolueiden kertovan seuraavan hallitusohjelman vero- ja menolinjauksensa julkisuuteen ennen vaaleja. Helsingin Sanomille antamassa haastattelussa Vanhanen sanoo, että menonlisäyksiä tai veronkevennyksiä ei oteta hallitusohjelmaan kabinettien kautta.

Vanhanen haluaa myös hillitä vaalilupauksia. Hän peräänkuuluttaa puolueilta realiteettien tajua. Pääministeri toivoo, että veronkevennysvara ja kehyksen kasvattaminen olisivat puolueiden vaaliohjelman ydinkysymyksiä.

Vanhanen vastasi myös tuoreen puoluesihteerin Jarmo Korhosen esittämään kritiikkiin. Korhosen mukaan keskustan johto on unohtanut yhteiskunnan heikko-osaiset. Pääministeri kuittasi puheet vaalikampanjoinniksi. Vanhanen kuitenkin kiistää, että hänen ja Korhosen politiikan linjausten välillä olisi ristiriitaa. Hän muistuttaa, että linjan valitsee puolue-elimet ja viime kädessä puolueen puheenjohtaja.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat