HS: Työntekijät arvostelevat Helsingin huostaanottokäytäntöä

Lastensuojelun työntekijöiden mukaan Helsingissä tehdään päätöksiä perheiden kohtalosta ilman tarkkaa tietoa heidän tilanteestaan. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.

Noin 70 prosenttia Helsingin lastensuojelun sosiaalityöntekijöistä eli noin 200 työntekijää on lehden mukaan allekirjoittanut kirjelmän, jossa arvostellaan lastensuojelun johtoa. Kirjelmän mukaan esimerkiksi huostaan otetun lapsen sijoittamisesta päättävät Helsingissä ihmiset, jotka eivät ole lasta koskaan tavanneet. Muissa kaupungeissa näin ei välttämättä ole.

Helsingin lastensuojelua on ravistellut tapaus, jossa kahdeksanvuotias tyttö murhattiin kotonaan, vaikka lastensuojelu oli saanut tytön tilanteesta lukuisia ilmoituksia. Virkarikoksista epäillään 12:ta sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaista.

Helsingin Sanomien haastatteleman sosiaalityöntekijän mukaan lastensuojelun työntekijöille ei ole pidetty tapauksesta yhteistä tilaisuutta eikä annettu ohjeita siitä, mitä olisi pitänyt tehdä toisin.   

Lue myös:

    Uusimmat