HS: Tervala ei hyväksy ministeri Kyllösen syytöksiä

Liikenneviraston eronnut pääjohtaja Juhani Tervala ei hyväksy liikenneministeri Merja Kyllösen häntä kohtaan esittämiä syytöksiä.

Tervala kertoi Helsingin Sanomien pääkirjoitussivun kolumnia varten, että Lusi–Vaajakoski-tien epäselvyydet liittyvät siihen, että tietyömaalla tulkittiin väärin eduskunnan antamia rahoitusvaltuuksia.

– Se on selvä virhe, joka on nyt oikeuskanslerin tutkittavana, Tervala sanoo.

Kehäradan tunnelin pulmista hän sanoo puolestaan lukeneensa vasta lehdistä.

– Minulla ei ole siinä päätöksessä ensisijaista roolia.

Liikenneviraston organisaatiouudistukseen liittyvää konsulttisopimusta hän ei pidä epäasiallisena, koska summa alittaa lain edellyttämän kilpailutusrajan.

Tiedotustilaisuudessaan liikenneministeri Kyllönen mainitsi myös valtatie 8:n suunnittelussa olleen ongelmia. Tervala oli luvannut maakuntajohtajille, että ensi vuoden lisäbudjettiin otetaan määräraha, jonka avulla työmaa voidaan aloittaa ajoissa.

Tervala puolustautuu sillä, että hänen tehtävänsä pääjohtajana on toteuttaa hallituksen sopima hankelista, johon valtatie 8 kuuluu.

Tervala ilmoitti maanantaina eroavansa, koska hänellä ei ollut enää ministerin luottamusta.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat