TVO jää ilman ydinvoimaluvan lisäaikaa

Energiayhtiö Teollisuuden voima (TVO) ei saa valtioneuvostolta hakemaansa viiden vuoden lisäaikaa Olkiluotoon rakennettavalle neljännelle ydinreaktorille.

Syynä on aikataulujen epävarmuus. Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) vahvisti asian tiedotustilaisuudessa.

– Olkiluoto 3 -hankkeeseen liittyvien epävarmuuksien vuoksi on mahdotonta luotettavasti arvioida, pystyisikö TVO etenemään hankkeessaan investointiin ja rakentamisluvan jättämiseen asti uudenkaan määräajan puitteissa, Vapaavuori kertoo.

TVO pyysi keväällä lisäaikaa hankkeelle siksi, että Olkiluodon kolmannen ydinreaktorin valmistuminen on viivästynyt pahasti. Kolmas reaktori on yhä rakenteilla.

Vapaavuoren mukaan TVO:n lupa on voimassa ensi kesään asti, johon mennessä rakentamislupa olisi hankittava.

– Voimassa olevalla periaatepäätöksellä on merkittävä vaikutus sähkömarkkinoiden toimintaan ja alan kilpailuun. Hyvä hallintotapa edellyttää, että alan toimijoita kohdellaan tasapuolisesti ja että luvitusprosessi on ennakoitavissa. Ei voi ajatella, että yksi alan toimija pitää hallussaan periaatepäätöstä, jos sekä hankkeen toteuttamiseen että sen etenemisaikatauluun liittyy merkittäviä epävarmuuksia, Vapaavuori perustelee.

Lisäajan hylkäämisestä kertoi ensin Helsingin Sanomat, joka pohjasi tietonsa kahteen eri lähteeseen.

Lue myös:

    Uusimmat