HS: Suomalaiset uskovat töidensä säilyvän – lisääntyvä teknologia pelottaa

Valtaosa Suomen työssäkäyvistä suhtautuu luottavaisesti työtehtäviensä säilymiseen.

Helsingin Sanomien gallupin mukaan 74 prosenttia työssäkäyvistä ei usko työnsä häviävän teknologisen kehityksen vuoksi.  Joka neljäs työssäkäyvä pelkää näin käyvän. Heistäkin suurin osa silti arvioi, että oma työ katoaa vasta kaukaisessa tulevaisuudessa.  

Etlan tutkimusjohtaja Mika Maliranta sanoo, että luottamus työn säilymiseen vaikuttaa käyttäytymiseen, joka taas vaikuttaa reaalitalouteen.  
Malirannan mukaan luottamukselle työn säilymiseen on perusteita. Työpaikkojen kato on ollut 2010-luvulla Suomessa vähäisempää kuin kahdella edellisellä vuosikymmenellä.  

Oxfordin yliopistossa julkaistiin vuonna 2013 tutkimus, jonka mukaan puolet nykytyöpaikoista on vaarassa kadota digitalisaation ja tekoälyn takia.  

Lue myös:

    Uusimmat