HS: SDP esittää työllistävää seteliä

SDP esittää työttömien tueksi työllistävää seteliä, jota työtön voisi tarjota kenelle tahansa työnantajalle.

Setelillä korvattaisiin ansiosidonnaisen työttömyysturvan leikkaukset, kertoo Helsingin Sanomat.  

Setelin arvo olisi työmarkkinatuen suuruinen. Näin työttömyysturva kattaisi palkasta keskimäärin 705 euroa kuukaudessa, ja työnantaja maksaisi loput. Palkka olisi työehtosopimuksen mukainen.  
Seteliä voisi käyttää enintään 300 päivää.  

Työllistämisseteli tarkoittaisi sitä, että jokaisella työttömällä olisi esimerkiksi kuuden tai kymmenen kuukauden työttömyyden jälkeen oikeus käyttää työttömyysturvaansa työllistymisseteliä.  

Tehdyn arvion mukaan 15 000 ihmistä työllistyisi setelin avulla yksityiselle sektorille.  

Lue myös:

    Uusimmat