HS: Performanssi pilalle Taidehallissa - siivooja pyyhki teoksen likasankoon

Helsingin Taidehallissa sattui sunnuntaina harvinainen väärinkäsitys, kun siivooja pesi pois osan taiteilija Seppo Salmisen Moon Watcher -performanssista.

Asiasta ensimmäisenä kertoneen Helsingin Sanomien mukaan performanssissa taiteilija seisoo silikonilla rajatun kehän keskellä. Kehä on täytetty temperamaalilla ja hän valuttaa siihen tussia. Tussin piti kertyä kehään näyttelyn kuluessa.

Salminen aloitti työn perjantaina Taidehallin hiljattain avautuneessa Viimeiset Taiteilijat -näyttelyssä.  

Hän kertoo Helsingin Sanomille, että työtä oli tarkoitus jatkaa sunnuntaina, mutta lattia oli pesty puhtaaksi.

Salminen sanoo, että häntä nauratti ensin, mutta sitten mietitytti, että onko siivooja voinut itse päättää teoksen pesemisestä.

Taidehallin johtaja sanoo lehdelle, että kyseessä on talon sisäinen tiedonkulun virhe. Näyttelyn avajaisissa maalia oli levinnyt kehän ulkopuolelle ja siivoojaa oli ohjeistettu pesemaan ylijäämä pois.

Vastaavanlaisia tapauksia on taidemaailmassa nähty ennenkin. Esimerkiksi 2011 saksalaismuseon siivooja luuli poistavansa tahraa taiteilija Martin Kippenbergerin installaatiosta, mutta tuhosi 800 000 euron arvoiseksi arvioidun teoksen.

Lue myös:

    Uusimmat