HS: Palkansaajat maksavat hyvätuloisten lisäeläkkeitä vuoteen 2060

Palkansaajat maksavat vielä vuosikymmeniä toimihenkilöiden ja johtajien lisäeläkkeitä, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Näin käy siitä huolimatta, että eduskunta on päättänyt lakkauttaa rekisteröidyn lisäeläkkeen vuoden 2016 lopussa. 

HS pyysi Eläketurvakeskusta (ETK) selvittämään lisäeläkkeen tulevia kustannuksia. Keskus arvioi, että työeläkejärjestelmä maksaa lisäeläkkeiden kustannuksista vuonna 2015 noin 130 miljoonaa euroa, vuonna 2030 noin 80 miljoonaa euroa ja vielä vuonna 2060 noin neljä miljoonaa euroa. 

Rekisteröityyn lisäeläkerahastoon kootut vakuutusmaksut tuottoineen riittävät vain kolmannekseen kustakin lisäeläkkeestä. Loput rahat maksetaan yhteisestä tasausrahastosta. 

Rekisteröidyistä lisäeläkkeistä maksavat nekin työeläkemaksujen maksajat, jotka eivät itse saa lisäeläkettä.  

Rekisteröity lisäeläke on perustettu 1960-luvulla. Se perustuu työnantajan ja työntekijän väliseen sopimukseen eikä pakolla vakuuttamiseen.  

Lue myös:

    Uusimmat