Mainos

HS: Olli-Pekka Heinonen uhkasi erota viikko sitten

Liikenne- ja viestintäministeri Olli-Pekka Heinonen valmistautui eroamaan viime sunnuntaina, kun talouspoliittinen ministerivaliokunta teki vaikean ja riitaisen päätöksen Soneran tukemisesta. Asiasta kertoo aamun Helsingin Sanomat.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, toinen valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes ilmoitti viime sunnuntaina vastustavansa valtion tukea. Helsingin Sanomien tietojen mukaan epätietoisuus Siimeksen käytöksestä hermostutti Heinosta ja sai hänet pohtimaan "vastuunkantoa".

-Ilmoitin, että pohdin myös omaa asemaani, Heinonen vahvisti tänään.

Heinosen ilmoituksen kuulivat ministerit, jotka olivat paikalla talouspoliittisen ministerivaliokunnan päätöksen jälkeen.

Heinonen kertoi keskustelleensa useiden henkilöiden kanssa sekä kokouksessa että puhelimitse sen jälkeen. Monet olivat vedonneet Heinoseen, että hän ei eroaisi. Keskustelukumppaneita olivat muun muassa ministerit Sauli Niinistö ja Ville Itälä.

Heinonen vakuuttaa, että hän ei ollut sunnuntaina vielä tehnyt päätöstä eroamisen tai jatkamisen suuntaan, eikä siis perunut päätöstään erota. Heinonen sanoo tehneensä ratkaisunsa käytännössä maanantaina ennen kuin mitään asioita julkistettiin.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.