HS: Oikeusministeriö muuttaa yhdistyslakia nettiystävällisemmäksi

Oikeusministeriö aikoo ensi syksynä muuttaa yhdistyslakia nettiystävällisempään suuntaan. Tähän asti yhdistyslaki on kieltänyt yhdistysten vuosikokouksiin osallistumisen internetin välityksellä, mutta nyt se aiotaan sallia.

Lakiuudistus ei etene ilman vastustusta.

- Ihmisten osallistumistavoissa tapahtunut muutos koetaan joskus järjestöissä uhaksi. Pohditaan, onko verkkoon pohjautuva kansalaistoiminta oikeaa kansalaistoimintaa, kertoo oikeusministeri Tuija Brax (vihr.).

Passivoitumista vastaan

Muutoksella yritetään kannustaa nuoria yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Oikeusministeriön huolena on, miten suomalaisista kasvaa aktiivisia kansalaisia.

Eri tutkimusten mukaan suomalaiset nuoret ovat Euroopan laiskimpia äänestäjiä, ja vähiten kiinnostuneita politiikasta tai kansalaistoiminnasta. Enää alle puolet nuorista on mukana missään järjestössä.

Laki sallisi nykyistä suuremmassa määrin yhdistysten toimimisen netissä ja etäosallistumisen toimintaan. Brax ottaa tilanteen vakavasti:

- Suomen kaltainen tietoon perustuva yhteiskunta ei saa pohjautua epätasaisiin osallistumismahdollisuuksiin.

Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat