HS: Leikkausjonoja ei valvota

Sairaaloiden leikkausjonopotilaita kohdellaan Suomessa eriarvoisesti. Potilaat voidaan laittaa jonoihin eri perustein maan eri puolilla, eri kunnissa ja jopa saman sairaalan sisällä riippuen siitä, kuka lääkäri hoidon tarpeen arvioi.

Sairaaloiden leikkausjonopotilaita kohdellaan Suomessa eriarvoisesti.

Noin 150 000 suomalaista odottaa tälläkin hetkellä leikkaukseen pääsyä, mutta mikään taho ei valvo sitä, että potilaita kohdeltaisiin kunnissa tasa-arvoisesti.

Keski-Pohjanmaan keskussairaalan johtajaylilääkäri Sakari Telimaa sanoo Helsingin Sanomissa, että potilaat voidaan laittaa jonoihin eri perustein maan eri puolilla, eri kunnissa ja jopa saman sairaalan sisällä riippuen siitä, kuka lääkäri hoidon tarpeen arvioi.

Esimerkiksi kaihipotilas pääsee Pohjois-Karjalassa leikkaukseen, kun hänestä tuntuu hankalalta ajaa autoa hämärässä. Helsingin seudulla leikkausjonoon pääsee vasta, kun potilas rupeaa harkitsemaan opaskoiran hankkimista.

Valtio antaa 25 miljoonaa euroa korvamerkittyä rahaa käytettäväksi pääosin leikkausjonojen purkuun tämän ja ensi vuoden aikana.

Sosiaali- ja terveysministeriössä asetettiin pari viikkoa sitten toimikunta pohtimaan perustaa yhteisille ohjeille.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat