HS: Lapsen pahoinpitelijä saadaan entistä useammin kiinni

Lapsiin kohdistuvaan perheväkivaltaan puututaan Helsingin Sanomien mukaan aiempaa paljon useammin.

Vuonna 2006 poliisin tietoon tuli 364 alle 15-vuotiaaseen kohdistunutta väkivaltarikosta, joissa tekijä oli samasta perheestä. Viime vuonna rikoksia ilmoitettiin jo 1014. Suurin osa rikoksista on pahoinpitelyjä.

Lehden haastattelemat asiantuntijat ovat toisaalta samaa mieltä siitä, että perheväkivaltaa ei ole aiempaa enemmän. Siitä vain ilmoitetaan poliisille useammin kuin ennen.

Tätä tukevat myös uhritutkimukset, joissa lapsilta on kysytty heidän kokemastaan väkivallasta. 20 vuodessa lasten kokeman lievän väkivallan määrä on romahtanut.

Lapsiin kohdistuva väkivalta tuomitaan yhä lujemmin. Vain 17 prosenttia aikuisista hyväksyy kuritusväkivallan. Hyväksyjät edustavat enimmäkseen vanhempia ikäluokkia.

Äitienpäivänä surmatun 8-vuotiaan tytön kokema raaka väkivalta on harvinaista, mutta ei ainutlaatuista. Moni Helsingin Sanomien haastattelema lastensuojelun piirissä työskentelevä kertoi joskus nähneensä vastaavaa.

– Lasten kaltoin kohtelussa tulee vastaan koko skaala: tukistamista, luunappeja, lyömistä, potkimista, henkistä väkivaltaa, kylmään suihkuun pakottamista, sitomista, alistamista, telkeämistä pimeään huoneeseen, kemikaalien suihkuttamista limakalvoille, rauhoittavien lääkkeiden syöttämistä”, rikoskomisario Pekka Seppälä Helsingin poliisista kertoo.

– Tyypillisesti väkivalta on kuitenkin avokämmenellä lyömistä tai tukistamista.

Lue Helsingin Sanomien nettijuttu tästä.

Lue myös:

    Uusimmat