HS: Kehitysavusta miljoonia menee vääriin taskuihin

Ulkoministeriön tietoon tulee vuosittain noin kymmenen miljoonan euron edestä kehitysavun väärinkäytöksiä, kertoo Helsingin Sanomat. Nämä ilmenevät ministeriön omassa valvonnassa ja tarkastuksissa. Rahaa on yleensä joko käytetty muuhun kuin sovittuun tai sitä on pantu omaan taskuun.

Esimerkiksi osalla somalitaustaisista järjestöistä on lehden mukaan ollut puutteita kirjanpidossa. Hankkeiden kuitteja on voinut puuttua kokonaan. Järjestöt kuitenkin kiistävät, että rahoja olisi käytetty väärin. Somalia on maailman korruptoituneimpia maita.

Suomi antoi viime vuonna kehitysapua vajaat 1,1 miljardia euroa.

Ulkoministeriön ylitarkastaja Sauli Heinimaa sanoo lehdelle, että Suomen tulisi tiukentaa kehitysavun valvontaa avunsaajamaissa. Ministeri Heidi Hautalan (vihr.) mukaan kehitysyhteistyöhön kuitenkin kuuluu tietynlaisen riskin hyväksyminen.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat