HS: Joukkoampumista eduskunnassa pohdittu salatussa verkossa

Internetin anonyymiverkon suomenkielisellä keskustelupalstalla on käyty kuukauden ajan keskustelua siitä, miten eduskunnassa kannattaisi toteuttaa joukkoampuminen. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.

Tor-verkon Thorlauta-foorumin keskustelussa on kymmeniä kommentteja, joissa mietitään muun muassa, miten istuntosaliin pääsisi aseen kanssa. Keskustelussa mainitaan myös nimeltä nykyisiä ja entisiä ministereitä, jotka voisivat olla keskustelijoiden mukaan sopivia uhreja. Keskustelu alkoi samana päivänä, kun ampuja surmasi 12 ihmistä elokuvateatterissa Yhdysvaltain Coloradossa.

Helsingin Sanomilla on keskustelusta ruutukaappauksia. Lehden tietojen mukaan keskustelun lukenut henkilö on kertonut asiasta keskusrikospoliisille. Poliisi ei ole toistaiseksi alkanut tutkia asiaa, sillä krp:n mukaan sille ei ole toimitettu keskusteluja nähtäväksi.

Krp:n internet-tiedustelun rikoskomisario Jussi Hyysalon mukaan uhkausten uskottavuutta on vaikea arvioida. Hän pitää huolestuttavana, että internetin salatuissa verkoissa voidaan kirjoittamaan suhteellisen turvallisesti kaikkea, mitä mieleen juolahtaa.

Asiasta Helsingin Sanomilta kuulleen Suojelupoliisin viestintäpäällikön mukaan Supon pitäisi aina saada tieto valtion turvallisuuteen liittyvistä asioista.

– On selvää, että lähtökohtana on, että tämän tyyppiset uhkaukset ja kirjoitukset otetaan aina vakavasti, ne tutkitaan niin pitkälle kuin mahdollista. Ei näiden asioiden kanssa leikitä, viestintäpäällikkö Liinu Lehto-Seljavaara toteaa.

Joukkoampumisten suunnittelua voitaisiin tutkia esimerkiksi laittomana uhkauksena.

Tor-verkkoa pidetään maailman tunnetuimpana anonyymiverkkona, jossa voi selata nettisivuja, keskustella ja jakaa tiedostoja ilman henkilöyden paljastumista. Verkkoa käyttää päivittäin 400 000 ihmistä, joista suomalaisia on 2 000.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat