HS: Ikääntyneet hyötyvät influenssarokotteesta – kahtena vuonna otettu rokote vähentää tehohoidon ja kuoleman riskiä

Espanjassa tehdyn tutkimuksen mukaan ikääntyneiden kannattaisi ottaa influenssarokote ainakin kahdesti, sillä se suojaa vakavalta taudinkuvalta, Helsingin Sanomat kertoo.

Influenssa voi pahimmillaan johtaa tehohoitoon tai kuolemaan.

Tutkimuksessa verrattiin influenssan takia sairaalaan joutuneita 65-vuotiaita, joista osalla oli influenssarokotus ja osalla ei. Osalla sairaus oli niin raju, että se johti kuolemaan tai tehohoitoon.

Viime vuonna Suomessa teholla hoidettujen influenssapotilaiden keski-ikä oli 66 vuotta.

Rokotteen antama suoja vaihtelee vuosittain, mutta espanjalaisten mielestä se kuitenkin kannattaa hakea. Tutkimustuloksen mukaan kahtena vuonna annettu rokote vähensi influenssan rajuutta kolmen talven aikana. Sairaalahoito ja tehohoito vähenivät sekä vaara kuolla jäi pienemmäksi.

Suomessa influenssarokote on ilmainen yli 65-vuotiaille ja noin 47 prosenttia ikääntyneistä ottaa rokotteen. Rokotteen kiinnostavuudessa on alueellisia eroja. Rokote kiinnostaa Pohjanmaalla vain 20-30 prosenttia väestöstä ja Itä-Suomessa 50 prosenttia.

Lue myös:

    Uusimmat