Heinäluoma HS:lle: Arktiseen yhteistyöhön tarvitaan oma ministerinsä

Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd.) ehdottaa hallitukseen uutta ministeriä, joka vastaisi arktisesta yhteistyöstä. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.

– Hallituksen pitäisi näyttää kykynsä arktisella puolella, ja se vaatisi vahvaa johtajuutta. Voisi olla eduksi, että hallituksessa olisi arktisen yhteistyön ministeri, Heinäluoma sanoo lehtihaastattelussa.
Heinäluoma arvioi, että arktisen yhteistyön ministeri voisi hoitaa myös pohjoismaisen yhteistyön ministerin tehtävät. Ministeri voisi sijoittua valtioneuvoston kansliaan, jotta hän pystyisi toimimaan kiinteässä yhteistyössä pääministerin kanssa.
Ehdotuksen mukaan uusi ministeri voisi vaikuttaa budjettipäätöksiin ja siirtää tutkimus- ja tuotekehitysrahoituksen painopistettä arktiselle puolelle. Lisäksi hänen tehtäviinsä kuuluisivat esimerkiksi yhteistyön herätteleminen Lapin ja Oulun seuduilla sekä huolehtiminen telakka- ja jäänmurto-osaamisen säilymisestä Suomessa.
  

Lue myös:

    Uusimmat