HS: EU tutkii TeliaSoneran yrityskauppaa Venäjällä

EU:n komissio aikoo selvittää TeliaSoneran toimia venäläisen Megafon-operaattorin ostossa.

EU ryhtyy tutkimaan TeliaSoneran operaattorikauppoja Venäjällä. Helsingin Sanomien mukaan komissio selvittää, antoiko teleyhtiö unionille väärää tietoa hankkiessaan omistusta venäläisestä Megafon-matkapuhelinoperaattorista.

TeliaSonera teki kauppansa saksalaisen Commerzbankin kanssa, vaikka hankittavan yhtiön omisti todellisuudessa tanskalainen asianajaja. TeliaSoneran epäillään tienneen oikean omistajan.

- Kun teimme liiketoimen Commerzbankin kanssa, joka on tunnettu saksalainen pankki, se esiintyi omistajana eikä meillä ollut mitään syytä epäillä asiaa, sanoo TeliaSoneran tiedotusjohtaja Michael Kongstad Helsingin Sanomissa.

Yritysjärjestely oli osa Megafonin monipolvista omistuskiistaa.

TeliaSoneran johto suomalaisomistajien kuultavana

Teleyhtiö TeliaSoneran hallitus ja johto järjestävät yhtiön suomalaisomistajille keskustelutilaisuuden Helsingissä huhtikuun lopussa. Tapaaminen on päivää ennen TeliaSoneran yhtiökokousta, joka pidetään 27. huhtikuuta Tukholmassa.

Tapaamisella suomalaisomistajille halutaan antaa mahdollisuus keskustella henkilökohtaisesti yhtiön johdon kanssa ja välittää toiveitaan yhtiökokoukseen. Yhtiökokoukseen osallistuminen Ruotsissa voi olla vähän osakkeita omistavalle liian työlästä ja kallista.

TeliaSonera luopui jo kaksi vuotta sitten "virtuaalisesta" yhtiökokouksesta. Nykytekniikalla suomalaisomistajat saattoivat osallistua yhtiökokoukseen Helsingistä. Järjestelystä luovuttiin, koska osallistujia oli melko vähän ja se maksoi paljon.

Viime vuonna TeliaSoneran johdon tapaaminen suomalaisomistajien kanssa järjestettiin yhtiökokouksen jälkeisenä päivänä.

TeliaSoneralla on runsaat 109 000 suomalaista kotitaloutta omistajana, mutta niiden yhteenlaskettu omistusosuus jää noin 2 prosenttiin. Suomen valtio omistaa yhtiöstä 13,2 prosenttia. TeliaSoneran suurin omistaja on Ruotsin valtio 43,5 prosentilla.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat